Pienet lapset on harrastuspolkunsa ensiaskelilla ja tarvitsevat paljon kannustusta, kehuja ja rohkaisua.
Lapsia voi jännittää uudessa ryhmässä toimiminen tai jopa treeneihin tuleminen, tämä on täysin normaalia ja ok. Ja tästä syystä vanhemmat saavat halutessaan jäädä seuraamaan minifutistreenejä tai jopa osallistua treenien kulkuun.
Tärkeintä on, että lapsi rohkaistuu kokeilemaan. Treenien tulee olla niin kivoja, että seuraavia treenejä odotetaan jo innolla.
”Mahtavaa, kun järjestetään Minifutista jo näin pienille. Ryhmässä opetellaan jalkapallon peluuta ja liikkumisen iloa leikin avulla.”
Ilo ja yhdessä toimiminen ovat yleensä tärkeimmät asiat liikkumisesta innostumisessa.