Uudet alueelliset koronasuositukset ja niiden vaikutukset PiPSin peli- ja harjoitustoimintaan

PIIKKIÖN PALLOSEURAN TIEDOTE 10.12.2020

Piikkiön Palloseuran toiminnan osalta alla annetut ohjeet astuvat voimaan 11.12. ja niitä noudatetaan seuran toiminnassa vuoden loppuun asti, mikäli viranomaisohjeistukset eivät muutu.

UUDET ALUEELLISET KORONASUOSITUKSET

Varsinais-Suomi on siirtynyt leviämisvaiheeseen ja Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt kiristää koronavirustartuntojen leviämisen ennaltaehkäisemiseksi Varsinais-Suomen alueen kokoontumisrajoituksia, jotka astuvat voimaan perjantaina 11. joulukuuta.

SISÄHARJOITTELU

Piikkiön Palloseura on keskeyttänyt sisätiloissa tapahtuvan harjoittelun kokonaan jo 2.12. alkaen. Keskeytys koskee kaikkia aikuis- ja juniorijoukkueita. Myös Peimari Areenalla tapahtuva harjoittelu keskeytetään joulukuun ajaksi.

ULKOHARJOITTELU

Piikkiön Palloseura keskeyttää alakouluikäisten ja nuorempien ulkoharjoittelun perjantaista 11.12. alkaen. Yläkouluikäisten ja sitä vanhempien (alle 20-vuotiaiden) ulkoharjoittelu 11.-13.12. välisenä aikana voi jatkua siten, että joukkueen ulkoharjoittelutapahtumaan osallistuu maksimissaan 10 henkilöä. Piikkiön Palloseura keskeyttää kaikkien joukkueiden ulkoharjoittelun kokonaan maanantaista 14.12. alkaen ja keskeytys on voimassa vuoden loppuun asti.

PELITOIMINTA

Kaikki Palloliiton pelitoiminta on keskeytetty 20.12.2020 asti. Keskeytys koskee kaikkia Palloliiton jalkapallo- ja futsal-sarjoja. Piikkiön Palloseura on keskeyttänyt kaiken aikuisten ja juniorien pelitoiminnan. Loppuvuoden aikana ei pelata myöskään harjoituspelejä. Futsal-sarjojen osalta loppuvuonna noudatetaan Palloliiton ohjeistuksia.

Seuraamme aktiivisesti koronaohjeistusten muuttumista ja infoamme välittömästi muutoksista harjoitteluun. Toivotamme joukkueille rauhallista joulun odotusta!