PiPSin ohjeistus toukokuun pienryhmätreeneihin

PiPS valmistautuu varovaisesti jalkapallokauden alkuun pienryhmätreenien merkeissä. Olemme laatineet joukkueille kattavat säännöt harjoittelusta, jossa noudatamme Palloliiton ja THL:n ohjeistuksia. Tässä säännöt:
 
1. Samanaikaisesti kentällä voi harjoitella kaksi 10 hengen ryhmää. Kumpikin ryhmä omassa päädyssään.
 
2. Pienryhmässä voi olla max 9 pelaajaa+valmentaja ja ryhmän on pysyttävä samana koko toukokuun ajan.
 
3. Harjoitukset suunnitellaan siten, että pelaajien välinen etäisyys on vähintään 2 metriä koko harjoituksen ajan. Näin vältytään lähikontakteilta, eli pelaaminen on siis kielletty. Turvaväleistä huolehdittava myös treeneihin tullessa.
 
4. Pienryhmäharjoituksia järjestetään vain niille pelaajille, jotka pystyvät noudattamaan ohjeita koko harjoituksen ajan.
 
5. Harjoituksiin ei tulla kipeänä tai edes lievin flunssan oirein.
 
6. Kentät on varattu joukkueille ja harjoitusvuorojen väliin on jätetty 15 minuutin siirtymäaika, jotta joukkueet eivät kohtaa toisiaan. Harjoituksiin saa tulla max 5min etuajassa, eikä kentälle saa jäädä harjoitusten jälkeen.
 
7. Pukukoppeja ei saa käyttää, pelaajat tulevat paikalle ja lähtevät harjoitusvarusteissa.
 
8. Jokaisella pelaajalla on mukana oma juomapullo ja oma valmiiksi pumpattu pallo.
 
9. Harjoituksissa ei käytetä liivejä. Tötsiä ja muita välineitä saa käsitellä vain yksi ja sama toimihenkilö.
 
10. Palloon ei kosketa paljain käsin eikä päällä. Maalivahti saa torjua palloja hanskat kädessä.
 
11. Sylkeminen kentällä on kielletty.
 
12. Jos joudut yskimään tai aivastamaan, yski/aivasta hihaan tai paitasi sisään.
 
13. Joukkueita suositellaan hankkimaan käsidesipullot varustekassiin, josta toimihenkilö jakaa käsidesiä pelaajille ennen ja jälkeen harjoitusten.
 
Tarkemmat ohjeistukset on jo lähetetty seuran valmentajille ja heidän kanssa on pidetty Zoom-palaveri. Seuran jäsenistö saa MyClubin kautta viikonloppuna tarkemmat ohjeistukset. Tsemppiä jokaiselle pienryhmätreeneihin.