PiPSin leiri 2020 on peruttu

Tämän kesän PiPSin leiri on peruttu koronaviruksen vuoksi.

Seuran johtokunta päätti eilen yksimielisesti, että tänä vuonna ei leiriä vallitsevan tilanteen vuoksi voida järjestää. Perinteistä kesän kohokohtaa saadaan näin odottaa vielä vuoden verran.

”Tilanne on erittäin poikkeuksellinen ja kaikille ikävä. Leiriä oli taustalla jo suunniteltu pitkälle. Lasten terveys menee nyt kuitenkin etusijalle. ” kertoo Mirva Knaapi, PiPSin puheenjohtaja.

Tavoitimme entisen leiripäällikön Jyrki Hongiston ja alla hänen mietteitään leiristä ja tästä tilanteesta:

”Ikävä, että pitkä leiriperinne katkeaa, mutta terveys edellä pitää kuitenkin mennä. Tiedän, että te pienet leiriläiset olette harmistuneita, mutta ihania PiPSin leirejä tulee vielä.

Leirin parhaimmat muistoni ovat leirisarjasta, johon sain osallistua leiriläisenä jo 70-luvulla. Toinen leirimuisto liittyy 2000-luvun alkupuolelle, jolloin olin leiripäällikkönä ja leiriläisiä oli 120 ja siihen ohjaajat+emännät lisäksi. Selvittiin hienosti isosta leiristä. Olen vieläkin kiitollinen leiriläisille, emännille ja ohjaajille, että kaikki onnistui todella hienosti leirillä.

Muistakaa nauttia jalkapallosta kaikesta huolimatta, iloisella mielellä kohti tulevaa. Kesällä 2021 järjestetään taas leiri, sitä odotellessa pysytään terveenä.”

Suunnitelmat kesän 2021 leiriä varten näyttävät hyvältä, eli ei muuta kuin sankoin joukoin leireilemään taas ensi vuonna! 😊⚽☀